Suodenniemen kyläkartta

Karttaa koskevia kysymyksiä ja vastauksia:

Mitä tietoja kartta sisältää?

Kartassa näkyvät Suodenniemen kylien nykyiset alueet sellaisina kuin ne ilmenevät kiinteistötunnuksista. Suodenniemellä on myös lukuisten mouhijärveläisten kylien ja yksittäisten talojenkin alueita jotka nekin on karttaan merkitty.


Mistä tiedot on kerätty?

Tiedot on kerätty Maanmittauslaitoksen Paikkatietoikkuna.fi -palvelusta alkukesästä 2015. Kylätunnukset on puolestaan tarkistettu Maanmittauslaitoksen kylätunnusluettelosta (Sastamalan kuntatunnus on 790).
 

Miltä ajalta kartassa olevat tiedot ovat?

Kartta on sekoitus uutta ja vanhaa. Suodenniemen kylien nykyinen muoto syntyi 1700-luvun lopulla isonjaon suorittamisen yhteydessä. Kylien ydinalueet, ns. kylätontit, voivat sen sijaan olla paljon vanhempiakin. Suodenniemen varhaisimpien kylien on arveltu olevan viimeistään 1200-luvulla syntyneitä. Myös lukuisat kartassa olevat ulkopalstat periytyvät varhaisista maanomistusoloista. Kaikki irtonaiset alueet eivät kuitenkaan ole ulkopalstoja, vaan oikeat ulkopalstat pitää tunnistaa vanhojen digitoitujen karttojen joukossa olevista isojakokartoista.

Kartta noudattaa nykyisiä kuntarajoja siten, että esimerkiksi Suodenniemen kylän länsilaidalla näkyy painauma, jota nähtävästi ei itsenäisen Suodenniemen kunnanrajassa ole ollut.


Mitä kartasta puuttuu?

Kartta ei huomioi pitäjän kylien sellaisia omistuksia, jotka sijaitsevat Suodenniemen ulkopuolella. Näistä omistuksista esimerkiksi sopivat Laviassa sijaitsevat mutta edelleen Pohjakylään laskettavat palstat Lassilanjoen varrella.


Miten voin tarkastaa kartan merkintöjen oikeellisuuden?

Karttaa vastaavat tiedot löytyvät Paikkatietoikkuna.fi-palvelusta. Tiedot löytyvät tätä kautta:

1. Mene yllä olevasta linkistä Paikkatietoikkunaan.

2. Valitse esiin tulevan näkymän vasemmasta yläreunasta painike Karttaikkuna.

3. Valitse linkki Karttatasot.

4. Ruksaa Kiinteistöt-ryhmän alta kohdat Kiinteistöjaotus ja Kiinteistötunnukset.

5. Lähennä karttaa haluamallesi kohdalle. Kiinteistötunnukset tulevat näkyviin vasta kun olet lähentänyt tarpeeksi. Kylänumerot ovat tunnuksessa toisena kuntatunnuksen (790) jälkeen. Niiden merkityksen voit tarkistaa tästä listasta.

Jos huomaat kartassa virheen, ilmoitathan siitä meille Ota yhteyttä -sivun kautta.

Muuta huomioitavaa?

Värierot vaivaavat karttaa paikka paikoin. Pohjakartassa pelloilla oli kellertävä sävy, joten esimerkiksi Sävissä ja Kouraniemessä, jotka on väritetty sinisellä, peltoalat ovat saaneet vihertävän sävyn. Lisäksi eri kylillä saattaa olla samanoloinen väritys vaikkei niillä ole keskenään yhteyttä.