Kysy, keskustele, kaupittele!

« aihelistaan

Suodenniemi-viikko takana.


  • nimimerkki

    "Hartsa" Hakala, tori-isäntä.

    11.7.2016 klo 12:22
    Tervehdys kaikille!
    Suodennimi-viikko on takana ja nyt on taas takki tyhjä hetken. Mielestäni viikko onnistui jälleen vaikkakin ilmat prenkkailivat. Heinäpoutia odotellaan, vaan pahalta näyttää tämäkin alkanut viikko 28. Huomenna on Hermannin päivä ja perinteisen heinänteon aloitushetki. Luojan ilmoille emme kuitenkaan voi mitään, paitsi tietenkin voimme pyytää häneltä sateettoman jakson, niin saataisiin tämäkin asia kuntoon. Itse jännitin lauantain markkinatoria ja varsinkin säätä. Edeltävä viikko oli melko surkea. Jopa perjantaina vielä oli kylmää, tuulista ja sateista. Lauantaina oli kuitenkin upea ilma. Saimme torilla nauttia torin monista antimista. Tavattiin tuttuja suodenniemiläisiä sekä mökkiläisiä ja heidän mukanaan tulleita vieraita. Lahdenperäläiset valitsivat tänä vuonna Suodenniemen Sisukkaan. Valinta osui oikeaan henkilöön joka on pyyteettömästi tehnyt vapaaehtoistyötä monessa muodossa. Seija Kallio sai tittelin vuodeksi eteenpäin. Ja mielestäni siitä osa kuuluu Simolle joka on myös ollut siinä Seijan rinnalla ja myöskin hoitanut kyydityspuolta kiitettävästi.
    Eila Minkkisen käsikirjoittama kesäteatteri esitys vietiin jälleen kunnialla lävitse. Ohjaaja Ville Kökkö sai jälleen vatsanpuruja kun potki meitä eteenpäin. Olemme vähän laiskansitkeitä oppimaan. Kuiskaaja sekä lavastaja Saila Ahonen teki myöskin jälleen ison urakan kesäteatterin sekä museon eteen. Kolmen esityksen saldo oli yli viisisataa maksanutta katsojaa. Kiitos kaikille jotka näissä eri viikon tapahtumissa.
    Torso tuulimyllymme sai vihdoinkin uudet siivet ja voi näin ollen taas lentää vapaana korkealla näköalapaikalla koippurinmäessä. Sailalla ei kierrokset laskeneet vaan hän rakensi ja rakennutti talkoilla "ulkohuussin" museon mäelle.
    Näin ollen voimme olla jälleen olla tyytyväisiä tämänkin kesän aikaansaannoksiin. Ainakin minä olen. Väsynyt mutta onnellinen.
    Hyvää kesänjatkoa kaikille. Poiketkaahan torilla. 20.8 on viimeinen virallinen toripäivä. Toki se voi jatkua siitäkin eteenpäin.
    Tämmösiä turinoita, Hartsa.
« aihelistaan

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »

Roskapostin esto ei onnistunut. Ole hyvä ja yritä uudelleen.
Suodenniemi-viikko takana.

Tälle keskustelupalstalle kirjoitetut viestit julkaistaan palstalla vasta ylläpitäjän hyväksymisen jälkeen.