Suodenniemen Joulu etsii kirjoittajia

24.8.2020

Suodenniemen toistaiseksi uusimman numeron kansilehti.
Suodenniemen toistaiseksi uusimman numeron kansilehti.

Suodenniemen Lionsit alkavat jälleen pian koostaa jokavuotista joulunalusajan piristäjää, Suodenniemi Joulu -lehteä. Olisiko mielessäsi tarinaa tai juttua Suodenniemeltä, josta voisit kirjoittaa tulevaan lehteen? Mikäli on, niin ota yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen suodenniemi@lions.fi ja tarjoa juttuideaasi! Kirjoittamisaikaa on lokakuun alkupuolelle saakka.

Lehden myynnistä saadut tulot käytetään eri tavoin Suodenniemen hyväksi. Kirjoittajat puolestaan saavat palkkiokseen lehden kotiin toimitettuna, minkä lisäksi heidän tekstinsä tallentuvat ikuisiksi ajoiksi Kansalliskirjaston holveihin nykyisen ja tulevienkin polvien saataviksi. Tee siis hyvä teko ja ilmoittaudu kirjoittajaksi!

Aiemmissa lehdissä julkaistujen kirjoitusten aiheet löydät tästä avautuvasta taulukosta.