Mummun perintöä jaetaan Suodenniemellä

Kesä alkaa olla kauneimmillaan ja luonto kutsuu taas ihmistä lapsuuden maisemiin – mummun mökille. Mummun tomumaja tosin on hiljattain siunattu kirkkomaahan, mutta tomuinen mökki tuntuisi kiinnostavan perikuntaa, yhtä muistoineen ja toista esineineen. Rahakin kelpaisi, jos jotain saisi vaikka realisoitua. Yhtä ja toista ehtiikin mökillä tapahtua, kunnes hyvien saippuasarjojen tapaan paikalle astelee John, kadoksissa ollut serkkupoika Austraaliasta. Uusi ulkomaansukulainen viedään tietysti ensin saunaan ja vasta kunnon löylytyksen jälkeen voi aloittaa varsinaisesti kyselemään vieraalta henkilökohtaisia. Koska perimmiltään on kuitenkin kysymys mummun perinnöstä, aiheuttaa perintökaaren mukaisen perikunnan olennainen laajentuminen myös päänvaivaa rintaperillisissä. John osoittautuu kuitenkin joviaaliksi viinitilalliseksi ja saa sisarukset pian vakuuttuneeksi asioiden saaman käänteen positiivisista puolista, mutta ei kaikki ole sittenkään niin yksinkertaista.

Suodenniemi-Seuran kulttuuritoimikunta on jälleen virittänyt kaksinäytöksisen hupailun Suodenniemi-viikon viihteeksi Kelarannan kesäteatterin näyttämölle. Näytäntöjä on perinteisesti vain kolme, joten kalenteriin kannattaa laittaa merkinnät nyt heti, ettei tuplabuukkaus pilaa kesän parasta kulttuurinautintoa. Kantaesitys on sunnuntaina 2. heinäkuuta kello 19, toinen näytäntö keskiviikkona 5.7. kello 19 ja viimeinen näytäntö sunnuntaina 9.7. päivänäytäntönä kello 14. Mummun perintö on jo viides peräkkäinen Eila Minkkisen käsikirjoittaman näytelmän kantaesitys Kelarannan kesäteatterissa ja taitaa näyttelijäkaartikin olla vanhastaan tuttuja koomikoita: Antti Leppänen nähdään Austraalianserkkuna sekä Emmi Rahkjärvi, Lauri Minkkinen ja Sissi Mattila mummun rintaperillisinä. Perintöriitaa ovat myös lietsomassa ”sukuun naidut” Nina Schäfer ja Ilkka Laaksonen. Näytelmän on tällä kertaa ohjannut Ville Kökkö.

Lisätietoja Suodenniemi-viikon tapahtumista löytyy sen kotisivulta.