Kysy, keskustele, kaupittele!

« aihelistaan

Joulutervehdys.


  • nimimerkki

    Hakalan "Hartsa"

    21.12.2017 klo 21:53

    Tervehdys kaikille seuran jäsenille sekä kaikille jotka sivuilla vierailevat.
    Joulu on jälleen kerran ovella, se on itse asiassa kynnyksellä. Niin se on tullut joka vuosi ja niinpä se tulee tänäkin vuonna ja ihan omalla painollaan. Kaiken kaupallisen joulun keskellä, meidän on hyvä kuitenkin pysähtyä hetkeksi, muistamaan joulun tarkoitusta. Miksi joulua vietämme, mikä on joulun sanoma.
    Joulu on ilon ja valon juhla. Joulu on Vapahtajamme, Jeesuksen, Kristuksen syntymäjuhla.
    Joulu on kristittyjen suuri juhla. Se on läheisten, yksinäisten, unohdettujen ja vähäosaisten veljiemme ja sisariemme juhla. Pitää aina muistaa, että kaikilla ei ole asiat läheskään näin hyvin kuin meillä.
    Mitä me itsekukin voisimme antaa tänä jouluna vähäosaisille. Miten me voisimme muistaa yksin joulunsa viettävää. Moni on jäänyt työttömäksi. Joku on menettänyt läheisensä juuri joulun edellä.
    Läheiset, rakkaat ovat mielessä varsinkin juuri joulunaikaan. Onko jotain mitä voisin tehdä?

    Omasta puolestani tahdon toivottaa oikein hyvää sekä rauhaisaa joulun aikaa kaikille.

    Jouluisin terveisin Hakalan "Hartsa".
« aihelistaan

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »

Roskapostin esto ei onnistunut. Ole hyvä ja yritä uudelleen.
Joulutervehdys.

Tälle keskustelupalstalle kirjoitetut viestit julkaistaan palstalla vasta ylläpitäjän hyväksymisen jälkeen.