Kysy, keskustele, kaupittele!

« aihelistaan

Kirjasto


  • nimimerkki

    "Hartsa" Hakala, tori-isäntä.

    1.12.2016 klo 16:41
    Olen Hilkka kanssasi aivan samaa mieltä. Kirjastonhoitaja Hannele Kuusinen on tehnyt pyyteetöntä työtä, monen, monen asiakkaan hyväksi. Itse olen yrittänyt etsiä aina joskus esim, tiettyjä nuotillisia laulukirjoja ja lauluja. Ja eikun kirjastolle kysymään. Ellei Hannele heti ole saanut selvitettyä koneeltaan kyseistä teosta, hän kysyy. Onko tällä kova kiire? Jospa selvitän asiaa ja soitan vaikka sinulle kun asia selviää. Aina hän on soittanut, ja melkein aina on kirja tulossa jostakin päin omaan kirjastoon. Nettimaailma ja teosten haku, näiden kohtaaminen oikealla avainsanalla, ei aina ole helppoa. Hannelen kanssa on muutenkin hienoa vaihtaa kuulumiset päivän polttavista asioista. Hannele hoitaa kirjastoon liittyvät asiat varmanpäälle, osaavasti.
    Haluamme pitää kirjaston parhaalla paikalla eli juuri sillä paikalla missä se nyt on. Haluamme Hannelen edelleen palvelevan meitä vanhassa kauniissa kunnantalossamme. Yksi viemäriputki ei voi olla niin iso juttu etteikö sitä saataisi korjattua. Yksi hyvä puoli. Katto ei vuoda.

  • nimimerkki

    Matti Suominen (Alex Leppänen)

    6.1.2017 klo 18:48
    Kun kunnalliselämässä ollan jotain lopettamassa, tai sulkemassa, vedetään esiin ylipääsemättömänä esteenä tällainenkin putkirikko, vaikka rakennus muuten olisi äskettäin remontoitu.
    Kansanomaiselta nimeltään tällainen menettely on tekosyy.

    Se vähä mitä minä olen Suodenniemen kirjastoa elämäni varrella käyttänyt, on palvelu ollut erinomaista. Olen varsin "runsaslukuinen" ihminen, mutta vähäinen käyttäminen johtuu siitä, että kotikylälläni on aina ollut kirjasto, myöh. kirjastoauto.

    Paljo lukeminen sai minut myös kokeilemaan millaista olisi oman tekstin tekeminen ja hieman arastellen osallistuin kyläkirjan tekemiseen - kun pyydettiin.
    Sen jälkeen ei minua enää pidätellyt mikään. Ensimmäinen kirjani, Kirje Uralilta, julkaistiin sähköisenä e-kirjana Kirja-Elisassa helmikuussa v 2014.

    Se löytyy linkistä:
    https://kirja.elisa.fi/ekirja/kirje-uralilta

    Sieltä voi sen myös ladata.
    Siinä kerrotaan tarina pitkäksi venähtäneestä sotavankeudesta ja paluusta muutoken kourissa olevaan yhteiskuntaan.

    Kirjailijanimi - Alex Leppänen - ei ole sekään kaukaa haettu. Minun toinen nimeni on Aleksi ja äitini tyttönimi Leppänen.
    Toinen kirja ilmestyy tämän vuoden kuluessa ja kolmaskin on jo kirjoitettu puoliväliin, niin, että jos elonpäiviä piisaa niin...
« aihelistaan

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »

Roskapostin esto ei onnistunut. Ole hyvä ja yritä uudelleen.
Kirjasto

Tälle keskustelupalstalle kirjoitetut viestit julkaistaan palstalla vasta ylläpitäjän hyväksymisen jälkeen.