Suodenniemen Topoteekissa jo yli 800 Suodenniemi-aiheista kuvaa ja asiakirjaa

6.2.2018

Topoteekkiin sisältyy mm. tämä vielä tunnistamattoman sillan kuva. Kuva: Mikkolan kotiarkisto (CC BY).
Topoteekkiin sisältyy mm. tämä vielä tunnistamattoman sillan kuva. Kuva: Mikkolan kotiarkisto (CC BY).

Lauantaina 20.1. Kerolassa pidetyn digitointipäivän myötä Suodenniemen Topoteekin aineistomäärä on kasvanut jo yli 800 kuvaan ja asiakirjasivuun. Kuviin on lisätty myös paikkamerkintöjä sikäli kun on osattu, joten aineisto alkaa olla löydettävissä palvelusta myös sijainnin perusteella.

Aineiston ajallinen kattavuus alkaa olla jo laaja: mukana on niin Koppelon sukuarkistoon kuuluvia 1600-luvun asiakirjoja kuin muutaman vuoden ikäisiä valokuvia pitäjän eri puolilta. Aineisto kattaa koko pitäjän Peräkunnasta Putajaan saakka. Topoteekista voi ladata aineistoa omaan käyttöön ja julkaistavaksikin, mikäli aineiston luovuttaja on antanut luvan uudelleenkäyttöön.

Voit kertoa topoteekin sisältöön liittyviä lisätietoja kunkin kuvan yhteydessä olevan tietolaatikon kautta. Kiitos kommentteja jo lähettäneille, niiden ansiosta monen vanhan kuvan paikat ja henkilöt ovat jo pelastuneet unohdukselta!